JUOKSUKOULUT
Juoksukoulu on monelle juoksijalle hyvä tapa tehdä juoksusta alusta alkaen säännöllinen harrastus, oppia juoksemaan teknisesti oikein, parantaa kuntoa sekä tehdä treenistä monipuolista. Valmennusmetodi juoksukouluissamme on positiivinen valmennus, joka motivoi juoksijaa pääsemään parempaan kuntoon. Ryhmässä on tavoitteena harjoitella, nostaa kuntoaan ja oppia uutta sekä ylittää itsensä!
Meillä on Turussa, Helsingissä, Espoossa ja Tampereella ympäri vuoden pyörivät juoksukoulut. Tarjoamme juoksuryhmiä aivan vasta-alkajista aina ultrajuoksijoihin asti. Mukaan voit tulla siis sohvaperunana tai vaikka hakemaan parannusta puolimaratonin aikaasi. Valikoimistamme löydät kattavasti erilaisia kuntotasoja. Myös polkujuoksukoulut eri kuntotasoissaan kuuluvat valmennukseemme.
Juoksukoulut alkavat eri kaupungeissa hiukan eri aikaan eli tsekkaa aina oman kaupunkisi aloitusaika erikseen. Myös tarjolla olevat kuntotasoryhmät vaihtelevat kaupungeittain. Teemme juoksukouluohjauksia pyynnöstä myös muihin kaupunkeihin. Lisäksi järjestämme juoksukouluja yrityksille. Yksityisasiakkaat voivat tulla avoimiin ympäri vuoden pyöriviin juoksukouluihimme taikka tilata juoksukoulun omalle pienryhmälleen.
Valmennuksemme mukaisesti juoksuharjoittelu ei ole ainoastaan lenkkien juoksemista vaan enemmänkin kokonaisvaltainen harjoittelukokonaisuus. Näkemyksemme mukaan juoksukunto kasvaa parhaiten yhdistämällä juoksuun myös juoksutekniikkaharjoittelun ja lihaskuntoharjoittelun. Vahvalla toiminnallisella peruskunnolla vältetään pelkästä juoksuharjoittelusta monesti aiheutuvat rasitusvammat.
Omaamme vahvan juoksun tekniikkaosaamisen ja juoksukouluissamme käymme läpi juoksutekniikkaa erilaisin harjoittein. Tämä tarkoittaa parempaa juoksuvauhtia, vähemmän rasitusvammoja sekä juoksun helpottumista.
Juoksukoulumme ryhmävalmennukset jatkuvat jälleen! Tarjoamme juoksua myös ensimmäisenä Suomessa Appina! (Runfrog nimellä Appstoressa ja Googleplayssa.